Kulttuurikiihkoilua Kirjat, leffat & musiikki. Ilman niitä olisin tyytyväisempi kissaeläimenä.

Luova yrittäjä - kenen silmissä uskottava

Aloin yrittäjäksi. Suomessa. Virallisesti yritykseni Anarkissos pamahti rekisteriin maanantaina 27.1.2014, mutta ilmoituksen kävin tekemässä 13.1.2014. Maanantai sekin. Kyseessä on tällainen melkoisen monialainen viestintähommeleihin keskittyvä yritys, joten pankin silmissä uskottavuus oli ihan tasan nolla jo lähtökohtaisestikin. Yllätyksekseni juuri ne, joiden odotin kaikkein vähiten uskovan ideoihini, kannustivat minua eniten. Jopa työkkärissä elikkäs TE-keskuksessa byrokratian kielellä.

Tosin työkkärin täti oli rehellinen jutusteluissaan ja keskustelimme paljonkin työllisyystilanteesta maassamme. Hänen näkemyksensä oli, että tulevaisuudessa yhä useampi aloittaisi uran yrittäjänä ja verkostoituisi toisten nuorien yrittäjien kanssa työmahdollisuuksia löytääkseen. Tällöin hänen toimenkuvakseen jäisi enää vain eräänlainen kapellimestarin rooli, jossa hän ohjailisi ihmisiä kohtaamaan oikeita ihmisiä. Tämä kyllä oli optimistisempi näkemys kuin, mitä työkkärin toiminnasta itselläni on koko elämäni aikana ollut. Mutta varmasti oikea.

Jos saan väliin kertoa tarinan omasta elämästäni, niin sen ainoan kerran kun olisin työtä saanut työkkärin toimenpiteiden ansiosta, niin se tapahtui joskus 90-luvun lopulla Turussa. He tarjosivat minulle oppisopimuspaikkaa eräässä purjehdushommeleita handlaavassa firmassa. Mutta miksi minusta ei sitten tullut työntekijää heille? No heidän toiveenaan oli saada joku, jonka ruotsinkielentaito olisi melkosen hyvä, ellei natiivi ja toisekseen he tarjosivat duunia käytännössä loppuelämäksi. Nämä seikat minulle kerrottiin työhaastattelussa. Itse puolestani kerroin, että minun kunnianhimoni vaati minua opiskelemaan ja että ruotsia en nyt ihan natiivisti vetele YO-toikkarin B:llä. Mutta olisiko tämä esimerkki kuvaava Työvoimatoimiston kyvylle saattaa työnhakijat ja työnantajat yhteen? Yrityshommeleissa palvelu oli kyllä kaiken kaikkiaan erinomaista, jos osasi suhtautua siihen kaikkialla ahdistelevaan byrokratiaan sillä tavalla, että kun sen on kerran hoitanut alta pois, niin voi keksittyä tekemiseen. Ja starttirahaakin minulle paukutellaan tilille. Sekin tosin sen verran prosessina on raskassoutuinen, että helpompaa olisi jättää hakematta. Toisekseen piti keksiä jokin edes puoliksi järkevä toimiala, koska hörhöily- ja huuhaa-hommiin ei helpolla tukea myönnetä. Luovien alojen erityisyys nousee monissa kohdin esiin, kun rahaa jaetaan.

Starttiraha onkin sitten se lähes ainoa tulo tästä ensimmäisestä kuusta. Mitään erityistä asiaa ei kuitenkaan ole näin johtajatason heppulina tullut vielä vaatekauppaan hankkimaan uutta pukua, vaikka ihan asiakkuuksia on ilmestynytkin. Keskimäärin kuitenkin homma on mennyt niin, että vähän jokainen tahtoisi minut maksavaksi asiakkaakseen, mutta kuten jo aiemmin mainitsinkin, niin pankin kanssa ei päästy sopimukseen yrityksen rahoitusasioissa. Jotenkin heillä ei ilmennyt tarvetta arvostaa sitä, että olen heillä ollut asiakkaana koko elämäni sekä rahan että vakuutuksen kanssa ja itse päädyin vähän samaan lopputulokseen, ettei minulla ole mitään syytä olla lojaali heille.

Yrittäminen on sikälikin looginen ratkaisu minulle, että olen kekseliäs. Edes pankki ei ole esteenä sille, että yritykseni alkuinvestoinnit tulevat tavalla tai toisella kuitatuiksi, koska selvisin jo paljon suuremmistakin haasteista, joita suomalainen virastomaratoni edustaa. Mutta kyllä hetken mietin sitäkin vaihtoehtoa, että joskos alkaisinkin myymään pimeetä viinaa, koska sitä toimintaa nykyhallitus kyllä yrittää elvyttää parhaansa mukaan. Lopulta päädyin pitäytymään alkuperäisessä kulttuurialan bisnesideassani. Myös koska se oli helpompi ilmoittaa kaupparekisteriin.

Nyt siis olen nauttinut vapaudestani yrittäjänä. Ja tuntenut sen vastuun harteillani joka kerran tilille katsoessani. Oman verkkosivun ja siihen liittyvän toiminnan aloitan pian firmani nimellä toimivalla domainilla, jonka varasin jo aiemmin. Tällä hetkellä toimintaani voi seurata Facebookissa: www.facebook.com/anarkissos Ja sitä kannattaa seurata, mikäli on kiinnostunut näkemään, miten lähinnä idealimista lähdetään rakentamaan bisnestä. Sitä se kulttuurialalla vähän tuppaa olemaan. Pyrin siis yritykseni facesivulla pitämään myös yritysblogia, jossa tuon esiin niitä seikkoja, joita kaltaiseni luovan alan bisnesveijari kohtaa päiväst´ toiseen. Anarkissoksen viralliselle verkkosivulle en sitä siirrä myöhemminkään, vaan jääköön elämään omaa elämäänsä sosiaaliseen mediaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Kolme päivää jo yritysrekisterissä, eikä viellä konkassa ;D Lupaava alku näin perkeleellisen yritysvastaisessa ympäristössä ;D Kipeetä seurata facepäivityksiä, mitä sieltä tuleman pitää, mutta kuvia ainakin osaat ottaa! Onnea ja menestystä!

Käyttäjän MarttiValli1 kuva
Martti Walli

Kiitos Jari,

Aattelin, että jos vielä kolme päivää sinnittelen, niin eiköhän tästä joku jonkun kirjan kirjota ;D Vähä niinku Koneen Ruhtinas tyylisen homman esmes.. Mutta kiitokset ihan vilpittömästi kannustuksestasi ja muusta. Kyllä tätä ihan vakavissaan kuitenkin tekemässä ollaan, vaikka aavistus ilkikurisuutta saattaakin häivähtää joissain kohdin.

Tavallaanhan ne on nämä olosuhteet, missä mäkin nyt tämän pusasin pystyyn, mitkä mun mielestä pitäs jokasessa synnyttää tietyn määrän ilkikurissuutta, joka voi saada erilaisia ilmenemismuotoja.

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Tervetuloa yrittäjien joukkoon! Minulla on ollut toimintaa kohta vuoden verran, viime maaliskuussa käynnistyi. Vähitellen kohti parempaa meininkiä.

Käyttäjän MarttiValli1 kuva
Martti Walli

Kiitos, kiitos Ilkka.

Vai että vuoden on ottanut. No jotain sellaista mä oon itekin laskeskellu, mutta on mukava kuulla, että kärsivällisyys palkitaan. Kuolemaa halveksuen siis eteen päin :D

Seppo Hildén

"Mutta kyllä hetken mietin sitäkin vaihtoehtoa, että joskos alkaisinkin myymään pimeetä viinaa, koska sitä toimintaa nykyhallitus kyllä yrittää elvyttää parhaansa mukaan. "

jep, kyllä sivubisneksiä kannattaa aina pitää mukana. Yrittäjähän on yrittäjä vapaa-ajallakin.

Onnea yritystoiminnallesi ja varaan muutaman keissin tiger-olutta, jos siellä Tallinnassa päin käväiset. Hinnoista kyllä sovitaan.

Käyttäjän MarttiValli1 kuva
Martti Walli

Okei, pidän tilauksen mielessä :)

Ja kiitokset toivotuksesta myös sinulle. Erityisesti koska näyttäs, että ollaan vähän niinku saman asian äärellä vieläpä.